sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Tyhjä kannu satuilee




SATUJAKO ?


Olen saanut epäsuoran kiellon kirjoittaa vitsejä! Koska satujen kertomista ei erikseen kielletty, taidankin tässä nyt päästellä niitä perättömiä:

   Olipa kerran, ja taitaa olla vieläkin, eräs maailman kartan reunavaltio nimeltään Suomaa.
Maa oli jaettu vielä pienempiin maakuntiin, joita yksi oli mm. Ylä-Pilvi.
Ja sieltä sitten löytyi muiden mukana pienoiset kaupungit Kattoikkuna ja Sulava.
Viimeksi mainitussa paikassa asusti kansalainen, joka jossakin vaiheessa oli sairastunut diabetekseen.
Tauti eteni hiljakseen aiheuttaen mm. neuropatiaa siihen kuuluvine ongelmineen.
Viimeisessä vaiheessa astui kuvaan vielä ”Munamies”, joka vei mennessään munuaisten toimintakyvyn

Niinpä kansalainen määrättiin dialyysihoitoon, mutta hoitopaikka olikin vasta n.65 km päässä Kattoikkunassa.
Siellä oli pysäköinti järjestetty siten, että lähellä sisäänkäyntiä olivat maksulliset paikat ja ilmainen paikka oli vasta mäen alarinteessä n. 200 m päässä.
Koska hoito tapahtui kolmesti viikossa ja jokainen hoitokerta vaati aikaa runsaat viisi tuntia, ei maksulliset paikat tulleet kysymykseen.
Eikä lääkäri suostunut kirjoittamaan todistusta, joka olisi oikeuttanut invalidipysäköintiin vaikka kansalaisen kävely ei tahtonut enää onnistua! Jaloista oli voima hävinnyt kerta kaikkiaan.

Kansalainen ryhtyi punnitsemaan eri kulkumahdollisuuksiaan. Julkinen liikenne ei tullut kysymykseen puuttuvien yhteyksien vuoksi.

Entä oma auto?
Kansalainen kykeni kuntonsa puolesta ajamaan omaakin autoa, mutta ei enää kävelemään rinnettä pysäköintipaikalta.
Toisaalta tämä ”Kulkemisen ylijumala” korvasi vain niin vähän, että se ei riittänyt edes polttoaineeseen 130 km matkalle, muista autoilun kuluista puhumattakaan!

Onneksi lääkäri totesi kansalaisen kunnon sellaiseksi, että suostui kirjoittamaan oikeuden taksin käyttämiseen.

Niinpä kansalainen ryhtyi luvan saatuaan taksin suurkuluttajaksi.
Jokaisena hoitopäivänä tuli kaksi matkaa, toinen tulomatka ja sitten runsaan viiden tunnin kuluttua taas paluumatka. Jokainen yksittäinen matka maksoi yhteiskunnalle noin satasen, josta kansalainen sai maksaa omavastuunaan aluksi noin kympin per matka. Tämäkin hinta sitten vähää myöhemmin jäi vielä yhteiskunnan ”harteille”.
Kansalainen vaan totesi, että mikä yhteiskunnalla puuttuu korvien välistä taitaakin olla liikaa ”takataskussa”!

Niinpä hän siirtyi tyytyväisenä taksin käyttäjäksi. Taksi tuo aivan oven eteen, hakee taas pois sovittuna aikana. Aina saa istua lämpöiseen autoon eikä edes talvella tarvitse raaputella laseja!
Eikä tarvitse edes välittää mahdollisesta heikosta hapestaan hoidon jälkeen!

Että sen pituinen se!

3 kommenttia:

  1. No just! Aikamoista touhua! Hyvä "satu"! :D

    VastaaPoista
  2. Hellurei veepee, elämä on välillä aika peestä, mutta pitää vain pakertaa päivä kerrallaan ..tarkoitin nyt lähinnä itseäni, en ikinä tarjoile halpahintaisia neuvoja muille:)

    Hyvä että pääset nyt pirssillä perille ja takaisin, ehkä jotakin sekin tämän kaiken keskellä?

    VastaaPoista
  3. no eipä ihan satu ollutkaan,,tommosta tää on..mutta saatiinhan tällä systeemillä myös taksille töitä. tarviihan niihenkin elää.. ja sä istut ja otat vaik nokoset.

    VastaaPoista