HAPANTA
Appeni veli on asunut jo vuosia Ruotsissa. Oli siis ihan odotettavissa, että sieltä toimitettiin meillekin paikallista herkkua, hapansilakkaa.
Ihmettelin aluksi jalkapallon muodon saanutta peltipurkkia, mutta rohkenin sen kuitenkin kaikkien seurausten uhallakin avata.
Ja seurauksia todella oli!
Jos porukassa olisi silloin ollut joku, joka olisi kertonut sen kaikesta huolimatta olevan priimatavaraa, olisin varmasti maistanut.
Mutta kun ei ollut, en liioin tohtinut maistaakaan!
Koko purkki kannettiin pyykkipoika nenässä tunkiolle.
Useita vuosia myöhemmin tutustuin maailmaa kiertäneeseen, nyt Ahvenanmaalla asuvaan virtuaalituttavaani Laaliin.
Jossakin vaiheessa tuli sitten kerrottua hänelle tuossa edellä kertomani juttu. Ja hän auliisti kertoi, mikä ekakerralla meni pieleen.
Ihmeekseni ei oikeastaan mikään mennyt muuhun kuin ns. ”sisu kaulaan”.
Niinpä monen mutkan jälkeen onnistuin hankkimaan jälleen pari purkkia tuota ”surströmming”-säilykettä tänne Etelä-Pohjanmaalle.
Ja tänään sitten tehtiin uusi yritys herkun nauttimiseksi Laalin antamien ohjeiden ja vinkkien rohkaisemana.
Siispä pesuvati vettä täyteen, herkkupurkki veteen ja koko ”roskan” kanssa kauas takapihalle sitä avaamaan. Minua oli neuvottu avaamaan purkki veden alla.
Alku sujui aivan hienosti, mutta heti kun painoin reiän tuohon tosivahvan peltipurkin kanteen, sain nokkaani hyökkäävän, luotaan työntävän HAJUN siivittämänä, melkoisen suihkun naamalleni ja puserolleni, aivan samoin kuin ammoisena ensimmäiselläkin yritykselläni. Vaan sillä erolla ettei tuota vaimentavaa vesikerrosta edes ollut silloin välissä!
No, muutaman pikku yrjöämisen jälkeen tohdein viedä purkin keittiöön.
Odotin sisällön olevan hyvin epämääräistä, mädäntynyttä mössöä, mutta erehdyinpä.
Purkissa oli useampia päättömiä ja muuten ehjiä silakoita. Niiden lihakin oli kauniin punertavaa.
Niinpä ryhdyimme Laalin ohjeiden mukaan toimittamaan niitä viimeiselle matkalleen läpi ”ahtaan”!
Eikä se nyt niin kamalan kammottavaa ollutkaan.
Totesinkin, että tässä saattaa käydä jopa niinkin, että hapansilakkaankin tulee oikein himo. Aivan kuten homejuustoonkin!
Ja ajatelkaa: syömisestä on jo kulunut aikaa noin kahdeksan tuntia ja vielä olen hengissä. Edes suuremmin kitumatta!
En tiedä oliko vain kuvitelmaa, mutta tästä Laalille kertoessani oli aistivinani runsasta vahingoniloista naurua!
Kaikesta huolimatta haluan rohkaista teitä muitakin kokeilemaan. On muuten mieleenpainuva ja unohtumaton elämys! Eikä ollenkaan pahaa!
